Handshaking
 
 
 

Matsmart ulkoisti osan toiminnoistaan käyttääkseen enemmän aikaa planeettamme pelastamiseen

Kansainvälinen elintarvikkeiden vähittäismyyjä Matsmart myy "planeetanpelastusjuttuja". Hävikkiruoan pelastaminen on heidän intohimonsa. Azetsin taloushallinto- ja palkanlaskentatiimin avulla Matsmart säästää aikaa – ja siten vielä enemmän ruokaa.

Vuodesta 2013 lähtien Matsmart on pelastanut ruokaa hävikiltä. Heitämme maailmanlaajuisesti valtavia määriä hyvää ruokaa roskiin ylituotannon, vioittuneiden pakkausten, kausivaihteluiden ja lyhyiden tai joskus ylittyneiden parasta ennen -päiväysten vuoksi. Matsmart päätti ottaa hävikkiruoasta vastuun ja antaa asiakkailleen mahdollisuuden ostaa tuotteita alennettuun hintaan. Matsmartin asiakkaat ja toimittajat ovat säästäneet tähän mennessä jo yli 11 000 tonnia ruokaa!

Matsmart on nykyisin elintarviketeollisuuden kansainvälinen haastaja, ja sen toiminta ulottuu Ruotsiin, Tanskaan, Suomeen, Saksaan ja Yhdistyneeseen kuningaskuntaan. (Matsmart käyttää Tanskassa, Saksassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa nimeä Motatos). Azets valittiin ensin tuottamaan taloushallintopalveluja Tanskaan, joskin kansainvälinen taival jatkui pian Suomeen. Tanskassa Azets otti hoitaakseen myös yrityksen palkanlaskennan.

Ulkoistuskumppanin valinta

Matsmart logo
– Kun päätimme ulkoistaa osan toiminnoistamme, meillä oli kolme kumppaniehdokasta mielessä. Azetsilla oli nopeimmat vastausajat ja he pystyivät tarjoamaan joustavimmat ratkaisut. He ymmärsivät, mitä tarvitsimme, joten meillä oli täysi luotto valintaamme. Yrityksemme oli kovassa kasvussa ja asioita tapahtui nopeasti. Kävimme Matsmartissa muutamassa kuukaudessa läpi prosesseja, jotka suuremmissa yrityksissä voisivat viedä vuoden. Meidän oli oltava valmiina muutokseen, ja Azets ymmärsi nopeasti tarpeemme.
Carolina Heghammar, taloushallinnon päällikkö Pohjoismaissa

Tanskassa ja Suomessa Matsmart käyttää Azetsin täyden ulkoistamisen palvelumallia. Palvelu kattaa kaikki taloushallintoon liittyvät tehtävät, kuten laskujen käsittelyn, yhteydenpidon tilintarkastajiin sekä palkanlaskennan hoitamisen Tanskassa.

– En huomaa mitään eroa, sillä Azetsin lähestymistapa on sama kaikissa maissa. Prosessi on sujuva ja tehokas, ja sen ansiosta voimme huoletta keskittyä muihin asioihin. Jokainen suoritettu tehtävä myös merkitään suoritetuksi, jolloin voimme helposti seurata kaikkia prosesseja sivusta ja höllentää itse otetta, Carolina sanoo.

Kansainvälisten toimipisteiden perustaminen

– Kun olimme avaamassa Tanskan toimipistettämme, päätimme lähteä yhteistyöhön Azetsin kanssa. Pohjoismaat ovat monin tavoin samankaltaisia, mutta eroavaisuuksiakin löytyy. Kattavalla paikallistuntemuksella varustettu tiimi oli meille suuri apu, sillä heiltä saimme opastusta uudessa markkinaympäristössä toimimiseen.

– Azets on ollut mukana alusta alkaen, ja saimme hyvin nopeasti homman toimimaan. Käytimme Visma Business -ohjelmaa, ja pystyimme lisäämään alustalle toisen yrityksen. Se teki koko prosessista todella helpon, sillä laskutusjärjestelmät olivat meillä jo valmiina. Saimme opastusta rekisteröintiin ja pankkiasiointiin – työtä oli paljon. Azetsin kanssa kaikki sujui kuitenkin valtavan hyvin, Carolina kertoo.

– Kun suunnittelimme Suomessa taloushallinnon ulkoistamista (joka tehtiin ensimmäisinä vuosina talonsisäisesti), emme edes harkinneet muita kumppaneita. Ongelmia ei ole ollut ainuttakaan. Azets hoitaa 100 % taloushallinnostamme, ja meillä on kaikissa asioissa yksi ja sama yhteyshenkilö.

 

 

 

 

Working outside

 

 

Planning meeting

Asiantuntemusta on aina saatavilla

– Toinen seikka, joka osoittaa Azetsin olleen hyvä valinta, on yrityksen koko ja asiantuntemuksen saatavuus, milloin ikinä sitä tarvitsemmekin. Olemme kasvava yritys Pohjoismaissa, ja hallinnolliset seikat vaativat koko ajan laaja-alaisempaa osaamista. Taloushallinto on tästä hyvä esimerkki – kaikissa maissa on erilaisia lakeja ja säännöksiä, joita myös muutetaan ja säädetään jatkuvasti.

– Azetsin kanssa toimittaessa etuna on, että vastauksia ei koskaan tarvitse etsiä kaukaa; tietoa on aina saatavilla. Meidän tarvitsee vain ottaa yhteyttä yhteyshenkilöömme, joka palaa asiaan ratkaisun kanssa. Esimerkiksi Tanskassa laadittiin uusi siirtohinnoittelupolitiikkaa koskeva säädös, jonka puitteissa Azets-konsulttimme toimivat nopeasti. Saimme neuvoja Azetsin osastolta, jolla oli erikoisasiantuntemusta aiheesta, mikä teki oikean ratkaisun löytämisestä helppoa.

Tiivis yhteistyö

– Pidämme Azetsin henkilöstöä kollegoinamme. Yhteydenpito on erittäin helppoa ja teemme tiivistä yhteistyötä. He ovat oikeasti kiinnostuneita liiketoiminnastamme! Kun meillä on kysyttävää vaikkapa laskuista, siitä ei synny koskaan ongelmaa. Yhteistyö on dynaamista, mikä sopii hyvin liiketoimintamalliimme.

Olemme Azetsilla iloisia voidessamme tarjota ammattitaitoa ja toimivia IT-työkaluja Matsmartin kaltaiselle kunnianhimoiselle yritykselle. Pohjoismainen taloushallinto ja palkanlaskenta ovat pääosaamisalueitamme, ja teemme jatkossakin kaikkemme auttaaksemme Matsmartia sekä muita asiakkaitamme kasvuprosessissa. Matsmart on tästä loistava esimerkki, ja olemme ylpeitä saadessamme olla heidän pohjoismainen ulkoistuskumppaninsa. Olemme luoneet yhdessä tehokkaan hallintokoneiston, jonka ansiosta Matsmartilla on entistä enemmän aikaa pelastaa planeettaamme ruokahävikiltä.

Asiakas tarvitsi ulkoistuskumppanin, joka ymmärtäisi heidän tarpeensa ripeästi ja pysyisi nopeassa tahdissa mukana.

Dynaaminen taloushallinto- ja palkanlaskentatiimi, jolla on asiantuntemusta kustakin maasta sekä asiakkaalle yksi ja sama yhteyshenkilö.

  • Yksi yhteyshenkilö, jolla on tukenaan taitava tiimi
  • Toimivat IT-järjestelmät, jotka ovat samat läpi Pohjoismaiden
  • Asiantuntemusta aina saatavilla
  • Mahdollisuus keskittyä muihin tehtäviin
  • Nopean kansainvälisen kehityksen ylläpitäminen
  • Tiivis yhteistyö Azetsin konsulttien kanssa
  • Ei taakkaa harteilla, kun taloushallintoa ja palkanlaskentaa hoidetaan hyvin

puhelin ikoni    Kiinnostuitko? Ota yhteyttä.

Myynti palvelee sinua numerossa 010 756 4500 ja sähköpostitse osoitteessa myynti@azets.com.

Jätä yhteydenottopyyntö

Kyllä kiitos haluan, että käsittelette yhteydenottopyyntöni. Hyväksyn, että Azets vastaanottaa ja tallentaa yhteystietoni Azetsin tietosuojakäytännön mukaisesti.

Kyllä. Haluan saada Azetsilta uutiskirjeen, tietoa palveluista, kutsuja tapahtumiin ja webinaareihin. Voin milloin tahansa muokata tilauksiani tai perua viestit.