Liikuntakeskus Hukka

Referenssitarina
 

Liikuntakeskus Hukka on oululainen perheyritys, joka tarjoaa kattavia liikuntapalveluita jäsenilleen Oulun alueella. Hukan visiona on olla niin puitteiltaan kuin palveluiltaan maan korkealaatuisin asiakkaidensa hyvinvointia edistävä liikuntakeskus.

Voimakkaan kasvun seurauksena yrityksessä koettiin tarpeelliseksi lisätä henkilöstöjohtamisen osaamista: lisääntynyt kiire, esimiestyön paineet ja sisäisten prosessien tarve näkyivät jokapäiväisessä työssä. Toisaalta vaakakupissa painoivat hyvän henkilöstöjohtamisen tarpeellisuus kilpailukyvyn ylläpitämiseen ja kasvun tukemiseen, toisaalta kustannustietoisuus HR-johtajan palkkaamisen osalta.  

Hukka valitsi kumppanikseen Azetsin, ja yhteistyöhön lähdettiin kartoittamalla henkilöstöjohtamisen nykytilanne ja kehitystarpeet. Kartoituksen perusteella lähdettiin yhdessä kehittämään mm. mittaristoa ja johtamisen tapaa. Konkreettinen lopputulema kartoituksesta oli henkilöstökäsikirja, joka toi yhtenäisen ohjeistuksen yleisimpiin kysymyksiin. Lisäksi esimiehet saivat tuekseen ylläpitovaiheessa ammattimaisen ja verkostoituneen henkilöstöjohtajan, jonka yhteyksien kautta saatiin tukea useisiin käytännön toimenpiteisiin.

Yhteistyön tuloksena Hukka on kehittänyt toimintaansa useiden eri toimenpiteiden kautta: arvojohtamista tukevat selkeät mittarit, esimiestyössä on kehitytty ja roolitus on läpinäkyvämpi. Kehitys on vahvistanut myös tuloksentekoa ja mahdollistanut kasvun. Tärkeä kehittymisen kohde on myös osaamisen ja ymmärryksen lisääntyminen yrityksessä kautta linjan.

Kartoitusprojekti oli yritykselle kertaluontoinen, ennakoitava kustannus. Nyt yrityksen siirryttyä ylläpitovaiheeseen Azetsin HR-ammattilainen tai työsuhdejuristi ovat puhelinsoiton tai meilin päässä, ja auttavat tarvittaessa. Ongelmat ratkaistaan nopeasti, ja Azetsin kautta on mahdollisuus saada tukea laajempaakin tukea kehittämistyöhön.

Investointi yhteistyöhön on tuonut myös tuottoa: olennaiseen keskittyminen niin henkilöstöhallinnossa kuin strategiatyössäkin sekä oman ydintoiminnan kehittäminen ovat maksaneet investoinnin nopeasti takaisin.

”Kyky olla parempi työnantaja auttaa yritystä menestymään pitkäjänteisesti. Jälkikäteen arvioiden meillä ei ollut varaa olla tekemättä tätä”, kommentoi Hukan toimitusjohtaja Anna Rounaja.

 

 Liikuntakeskus Hukka logo

 

 Kiinnostuitko? Ota yhteyttä.

Ota yhteyttä

Myynnin puh. 010 756 4500

Sähköpostiosoitteemme ovat muotoa etunimi.sukunimi@azets.com

Haluatko kuulla lisää palveluistamme? Täytä lomake ja olemme sinuun yhteydessä.

Kyllä. Haluan saada Azetsilta uutiskirjeen, tietoa palveluista, kutsuja tapahtumiin ja webinaareihin.

Hyväksyn tietosuojakäytännöt. Voin milloin tahansa muokata tilauksiani tai perua viestit.