Työpöydän äärellä
 
 
 

Aqva Finland vauhdittaa kasvua Azetsin ulkoisen talousjohtajan avulla

 

Aqva Finland on johtava suomalainen vedenpuhdistusalan toimija, jonka tavoitteena on voimakas kasvu. Kun Aqva Finlandin toimitusjohtaja Juha Aalto mietti, mitä tarvitaan tavoitteiden saavuttamiseksi ja avuksi, vastaukseksi nousi ulkoinen talousjohtaja. Aalto avaa asiaa: ”Talouden hallinnan prosessien pitää olla selkeitä ja siihen tarvitsin apua. Siten häsläämiseen ei mene aikaa ja kaikilla on mukavampaa.”

Aqva.jpg

Ulkoinen talousjohtaja ymmärtää pk-yrityksen toimintaympäristöä

Aalto haastatteli useampia yrityksiä kumppania etsiessään. Kriteerinä valinnassa oli, että pitää löytää henkilö, joka ymmärtää, mitä on johtaa yritystä, jossa on aloitettu nollista, kasvettu 2–3 miljoonan haarukkaan ja halutaan siitä edetä reilusti eteenpäin ilman EXIT-ajatusta. Oikea henkilö tähän löytyi Azetsilta.

Aqva Finlandin tuote- ja palveluvalikoimaan kuuluvat vedenpuhdistuslaitteet, julkisten tilojen vesikalusteet, sekä vesianalyysit. Yritys suunnittelee omia vedenpuhdistustuotteita ja tarkoitus on siirtää tuotantoa asteittain kokonaan Suomeen ja samalla kasvattaa huomattavasti liikevaihtoa kannattavasti. Tähän tarvitaan tarkkaa taloudellista tietoa.

Azets oli tullut tutuksi jo HR-pohdinnan kautta, mutta Aalto yllättyi positiivisesti, kun Azetsilta löytyi juuri sopiva henkilö auttamaan myös talousasioissa: ”Vaikka Azets on suuri yritys, minua on ymmärretty ja osattu auttaa nimenomaan kasvuhaluisen pk-yrityksen johtajana. Azetsin asiantuntija tajusi jo ensimmäisestä palaverista, mitä tavoittelen ja pystyimme kommunikoimaan suoraan.”

Lue lisää Azetsin interim-palveluista

Luvut tukevat nyt päätöksentekoa

Azetsin avulla on muun muassa luotu prosessit sisäiselle laskennalle, budjetoinnille ja seurannalle. Nämä ovat elintärkeitä kasvuhakuiselle yritykselle. ”Henkilöstönkin sitouttaminen on haastavaa, jos laskenta ei ole kunnossa. Nyt näemme kaikki yhdessä kuukausiraporteista, mihin olemme menossa”, sanoo Aalto. Hän jatkaa ”Koska luvut ovat liiketoimintakohtaisia, tavoitteita on yksinkertaista kohdistaa ja seurata.”  

Liiketoimintasparraus tukee osaamisen kehittämistä

Aalto haluaa jatkuvasti oppia lisää ja luoda mittarit, joita jokainen yrityksessä myös ymmärtää: ”Azetsilta saan tekemisen malleja ja pystyn sitten itse jatkamaan siitä.”

Hän kokee, että selkeät mittarit ja systeemit luovat myös työntekijöille näkymän yhteiseen päämäärään, oman ja yrityksen kehitykseen, sekä tuovat tyytyväisyyttä. Hänen mukaansa uudistukset ja visiot saattavat kaatua siihen, että niitä ei pystytä jalkauttamaan. Azets onkin antanut neuvoja myös työsuhdejuridisissa asioissa sekä työsuhdekuvauksien suhteen.

Yhteistyön arvo näkyy haasteiden ratkaisussa

Aalto summaa yhteistyötä: ”Arvokkainta tässä yhteistyössä on ollut, että voin laittaa asiantuntijallemme viestiä, kun eteen tulee haaste. Aina ei ole suoraa vastausta, mutta usein saan idean/ajatuksen, jonka avulla asia selviää, tai sitten tulee vastaus, joka antaa ratkaisun. Uskon, että yhteistyö Azetsin kanssa jatkuu pitkään.”

puhelin ikoni    Kiinnostuitko? Ota yhteyttä.

Myynti palvelee sinua numerossa 010 756 4500 ja sähköpostitse osoitteessa myynti@azets.com.

Jätä yhteydenottopyyntö

Kyllä kiitos haluan, että käsittelette yhteydenottopyyntöni. Hyväksyn, että Azets vastaanottaa ja tallentaa yhteystietoni Azetsin tietosuojakäytännön mukaisesti.

Kyllä. Haluan saada Azetsilta uutiskirjeen, tietoa palveluista, kutsuja tapahtumiin ja webinaareihin. Voin milloin tahansa muokata tilauksiani tai perua viestit.