top banner image
 
 
 

Unicus

Referenssitarina

”Vastaus löytyy mihin tahansa kysymykseen”

 

Unicus on IT-alan yritys, joka tarjoaa laadukkaita koodaus-, ohjelmistotestaus- ja laadunvarmistuspalveluita. Azets vastaa yhtiön talous- ja palkkahallinnon palveluista. Poikkeuksellisen Unicuksesta tekee se, että kaikilla konsulteilla on autismikirjon diagnoosi. 

Unicuksella työskentelee tällä hetkellä yhteensä 10 konsulttia. "Täytyy olla todella tyytyväinen siihen, miten meidät on otettu vastaan tässä markkinassa", iloitsee toimitusjohtaja Jukka Mikkonen

Unicus logo

Työkokeilun kautta konsultiksi

Uusi konsulttikokelas tulee Unicukselle ensin työkokeiluun. Työkokeilun aikana harjoitellaan IT-taitoja sekä yleisesti erilaisia työelämätaitoja. Kun sopiva asiakkuus löytyy, tehdään työsopimus ja siirrytään Mikkosen omien sanojen mukaisesti "IT-konsultin ihmeelliseen maailmaan".

"Autismin kirjon ihmiset eivät välttämättä aina osaa tuoda omaa osaamistaan työhaastatteluissa esille. Meillä on esimerkiksi henkilö, joka puhuu kiinaa, mutta ei hän sitä koskaan tullut maininneeksi. Lopulta se tuli ilmi aivan sattumalta. Kun kysyin häneltä, että mikset ole kertonut, niin vastaus oli, että kukaan ei ole kysynyt", Mikkonen hymyilee. 

Azetsin kattava osaaminen vakuutti

Azets tuottaa Unicukselle sekä taloushallinnon että palkkahallinnon palveluita. Azetsin kautta käytössä on myös sähköisen taloushallinnon järjestelmä Netvisor. Netvisorin käyttö itsessään on Unicukselle ja Mikkoselle hyvin helppoa, koska suurimman työn järjestelmän parissa tekevät Azetsin ammattilaiset. Unicus voi tarkistaa pääasiassa vain valmiit raportit.

"Toimintamme luonteesta johtuen meillä on tiettyjä erityisiä tarpeita. Saamme jonkin verran yhteiskunnan tukia ja näiden tukien käsittely vaatii sekä palkka- että taloushallinnossa omanlaistaan osaamista", Mikkonen sanoo.  

Yksi tekijä, minkä takia Azets valittiin Unicuksen kumppaniksi, on Azetsin asiantuntijoiden ammattitaito. Sen ansiosta yhteistyö on hyvin helppoa.

"Vastaus löytyy mihin tahansa kysymykseen", Mikkonen toteaa. 

"Se, mihin olemme Azetsilla eniten tyytyväisiä, on se, kuinka mukava heidän kanssaan on tehdä töitä. Kaikki ne ihmiset, joiden kanssa me olemme olleet tekemisissä, ovat olleet todella mukavia ja heidän kanssaan on ollut hyvät tehdä töitä yhdessä", Mikkonen kiittelee.

Katso Unicuksen asiakaskokemuksia Azetsista oheiselta videolta.

Mikäli video ei näy, päivitä sivu.

puhelin ikoni    Kiinnostuitko? Ota yhteyttä.

Myynti palvelee sinua numerossa 010 756 4500

Jätä yhteydenottopyyntö

Kyllä kiitos haluan, että käsittelette yhteydenottopyyntöni. Hyväksyn, että Azets vastaanottaa ja tallentaa yhteystietoni Azetsin tietosuojakäytännön mukaisesti.

Kyllä. Haluan saada Azetsilta uutiskirjeen, tietoa palveluista, kutsuja tapahtumiin ja webinaareihin. Voin milloin tahansa muokata tilauksiani tai perua viestit.