Taloushallinnon ammattilaisena Azetsilla

Azets Life | 23.03.2023

Kirjoittaja Katja Lehtiö

Azetsin taloushallinnossa työskentelee joukko alan ammattilaisia ympäri Suomen. Taloushallinnon palvelut kattavat talouden prosessit ja ohjelmistot toimialasta, maantieteellisestä sijainnista tai järjestelmistä riippumatta. Monipuolinen paketti tarvitsee monipuolisen työntekijäkaartin.

Monipuolista työtä erilaisten osaajien kanssa

– Meillä on tosi mukavaa ja työurien eri vaiheissa olevaa porukkaa töissä. On vasta-alkajaa, sekä kokeneempaa konkaria, esihenkilönä työskentelevä Satu kertoo.

Satu on työskennellyt 15 vuotta Azetsin Lappeenrannan toimistolla. Työvuosiin on mahtunut perinteistä kirjanpitotyötä, erilaisia asiantuntijatehtäviä, kehitystyöryhmissä työskentelyä, ja nyt viime vuosina myös esihenkilövastuuta.

Azets-Tyontekijat-Satu-Siitonen (1).jpg

– Hain alkujaan Teemuaho Oy:lle (nykyisin osa Azetsia) töihin, koska tiesin että se on riittävän iso työnantaja, ja tiesin että siellä pääsee kehittymään ja kehittämään, Satu muistelee.

Teemuaho Oy liittyi sittemmin osaksi Azetsia. Satua on alalla kiinnostanut sen monipuolisuus. Lainsäädäntö, asetukset ja säädökset, jotka vaikuttavat työhön, ovat jatkuvan muutoksen alla.

Mielenkiintoinen ja edistyksellinen työ

– Asiakkaita on eri aloilta. Ammatillisesti saa uutta oppia tosi paljon ja pysyy oma ammattitaito korkeana ja monipuolisena, Satu kiteyttää.

Vielä pidempään talossa on ollut Jyväskylän toimistolla Senior Accounting Specialistina ja tiimiesihenkilönä työskentelevä Tuija.

Azets-Tyontekijat-Tuija-Paakkunainen (1).jpg

– Olin parikymppinen, kun minut rekrytoitiin. Nyt on yli 40 vuotta työskentelyä takana saman työnantajan palveluksessa, Tuija nauraa.

Kirjanpitoa opiskellessaan Tuija pohti, ettei työ vaikuta kovin mielenkiintoiselta, mutta todellisuus on opettanut toisin. Ala on osoittanut mielenkiintoisuutensa ja muutos on ollut vuosikymmenten aikana vahvasti läsnä. Tuijan mukaan työnteko on tullut rennommaksi, johtajat käyvät nykyään toimistoilla. Se on tehnyt työyhteisön läheisemmäksi.

– Jotkut asiat on pysyneet samana, mutta esimerkiksi se, miten tieto asiakkaalta meille ja meiltä asiakkaalle päin liikkuu, on aivan toiselta planeetalta nykyään. Ja tylsistä hommista on päästy eroon. Ei kukaan nykyään enää halua näpytellä ostolaskuja viikkotolkulla, eikä onneksi tarvitsekaan, Tuija hymyilee.

Nykyaikaiset välineet

Financial Controllerina ja tiimiesihenkilönä työskentelevä Jami on ollut talossa huomattavasti lyhyemmän aikaa. Kesällä 2022 aloittanut Jami tuli taloon tehtyään useita vuosia kirjanpitotöitä osakeyhtiöiden sisällä.

– Azets kiinnosti, koska täällä pääsee tekemään monipuolisemmin ja isommin erilaisten yritysten kirjanpitoa. Kirjanpitotyö kiinnostaa minua, ja täällä sitä pääsee tekemään kunnolla. Myös automaatioteknologioiden hyödyntäminen vakuutti, Jami innostuu.

Azets-Tyontekijat-Jami-Uosukainen (1).jpg

Jami sai saman tien 8-henkisen tiimin vetovastuun. Tiimissä on kokeneempaa ja tuoreempaa osaajaa, ja se helpottaa kehitystyötä. Tiimin sisällä kouluttaudutaan ja jaetaan keskinäistä tietoa, jotta kaikille tarjotaan mahdollisuus kehittää ammattitaitoaan.

– Minä ehkä kuvailisin Azetsia teknologian kehittymisen kautta. Kirjanpitäjän työ on sellaisessa murroksessa, että koen tämän olevan hyvä paikka olla töissä tässä vaiheessa. Toimitilat ovat kunnossa, ja toimistoja löytyy ympäri Suomen, Jami pohtii.

Työstä teknologian parissa voit lukea blogista Yhteisöllistä ja rentoa toimintaa teknologian parissa

700 ammattilaisen joukko on oiva alusta kysyä myös talon sisältä apua erinäisiin ongelmiin. Jami mainitseekin, että on ollut hienoa huomata, miten paljon hyvinkin spesifiä osaamista talon sisältä löytyy.

Tuija listaa vielä työntekijäetuuksia: on kulttuuri-, liikunta- ja hyvinvointietu, kattava työterveyshuolto ja koulutustuet. Tuijan mielestä varsin kattava paketti kaikenlaista, unohtamatta pikkujouluja ja tiimipäiviä.

– Jos haluat mielenkiintoisen työpaikan missä henkilöstöstä pidetään hyvää huolta, tule Azetsille. Täällä ei välttämättä tarvitse edetä ylöspäin, vaan voi myös lähteä sivulle, esimerkiksi erilaisiin asiantuntijatehtäviin. Azets on edelläkävijä, meillä ei haluta ottaa askeltakaan taaksepäin vaan mieluusti laukalla eteenpäin, Tuija päättää.

Oletko kiinnostunut urasta Azetsilla? Seuraa avoimia paikkojamme urasivuillamme!

post author

Kirjoittajasta Katja Lehtiö

Katja, HR Specialist, on toiminut Azetsin sisäisessä HR-tiimissä nyt muutaman vuoden ajan ja on vastuussa mm. perehdytysprosessista, työsuhdeneuvonnasta, HR-järjestelmistä, sisäisestä viestinnästä sekä työnantajakuvaan liittyvistä tehtävistä.