Viime keväänä alkanut koronakriisi on väistämättä vaikuttanut myös rekrytointikäytäntöihin. Koska livetapaamiset on jouduttu rajaamaan minimiinsä, on videon kautta tapahtuva haastattelu saanut entistä suuremman aseman haastattelukäytännöissä. Videohaastattelua on toki käytetty jo vuosia rekrytoinnin apukeinona, mutta finalistihaastattelut on käyty kuitenkin yleensä kasvokkain. Itse olen nyt yli kymmenen vuoden rekrytointihistoriani aikana ensimmäistä kertaa tullut tilanteeseen, missä työsopimus on tehty hakijan kanssa, vielä kertaakaan tapaamatta häntä kasvokkain.
Onko videoyhteydellä tehtyjen haastattelujen luotettavuus samalla tasolla kuin kasvokkain tapahtuvan haastattelun? Kysymys on mielestäni hyvä ja sitä tulee tarkastella useammasta eri lähtökohdasta. On totta, että kaikki aivojen käyttämät aistikanavat eivät tällöin ole käytettävissä, kuten vaikkapa hajuaisti tai kädenpuristuksen jämäkkyys. Toisaalta osaamiseen ja työpersoonaan liittyvät asiakokonaisuudet ovat aivan yhtä hyvin läpikäytävissä niin videon, kuin livetapaamisen kautta. Olen myös huomannut, että hakijat keskimäärin jännittävät videotapaamista jostain syystä livetapaamista vähemmän, mikä aikaansaa hyvän ja rennon ilmapiirin haastattelulle.
Hakijalle helpompi vaihtoehto
Videohaastattelu on hakijalle helpompi järjestää, mikäli hänellä on siihen tarvittavat välineet. Tunnin mittainen livehaastattelu matkoineen, voi olla monelle työssä käyvälle hakijalle haastavaa saada kalenteriin. Hakija ei useinkaan halua nykyisen työnantajansa saavan tietää, että hän on aloittanut työnhaun ja pidempi poissaolo työpaikalta kesken työpäivän, on saattanut herättää kysymyksiä. Videohaastattelulla ongelma ei näyttäydy samalla tavalla ja moni saakin tunnin irrotettua jostain kohtaa työpäiväänsä, vaikkapa toimiston hiljaisessa huoneessa tai etätyössä.
Etähaastattelun haasteet ilmenevät toisinaan teknisinä ongelmina. Hakijalla ei ole web-kameraa, tai on sitä ikäluokkaa, että epäilee osaavansa sitä käyttää. Ja toki ongelmia toisinaan on. Kuva pätkii ja pikselöityy, tai mikrofoni ei jostain syystä toimi alkuun ollenkaan. Mutta ongelmat harvoin ovat sellaisia, etteivätkö ne olisi korjattavissa ja haastattelua päästäisi tekemään. Ne ovat toimineet jopa jännitystä poistavana small talkina, kun alkuun on yhdessä naureskeltu epävakaille yhteyksille. Web-kameran puuttuminenkaan harvoin on varsinaisesti ongelma, sillä jokaisesta älypuhelimesta löytyy kamera ja haastattelun pystyy tekemään myös kännykän avulla.
Kahdenlaisia videohaastatteluja
Videohaastatteluja on kahdenlaisia: live-videohaastatteluja ja niitä missä hakija tallentaa vastauksensa järjestelmään. Kummassakin on puolensa, mutta itse liputan live-videohaastattelun puolesta. Tallennettujen vastausten haaste on siinä, että niissä useimmiten tuntuu menestyvän tietynlainen hakijatyyppi. Joku jaksaa kirjoittaa scriptinsä huolella, ottaa useita toistoja ja näin loistaa tallennetulla videolla. Toinen taas ”pistää kerralla purkkiin” ja luottaa siihen, että aitous on ainoa oikea tapa toimia. Mikäli vastaus on harjoiteltu ja tallennettu useita kertoja, jää hakijan aito spontaani reaktio rekrytoijalta näkemättä. Tämä luo väistämättä vääristymää hakijoiden välillä. Myös jatkokysymysten tekeminen on tallennetuilla videoilla mahdotonta.
Videohaastattelu tulee silti varmasti näyttelemään jatkossa entistä suurempaa roolia alkuhaastattelujen osalta. Toisaalta tekniikka ei saa olla jatkossakaan itseisarvo, vaan mikäli livetapaaminen on helposti ja turvallisesti järjestettävissä, sitä varmaan käytettäneen edelleenkin etenkin finalisteja arvioitaessa. Erityisesti rekrytointiprosesseissa, jotka sisältävät useita tapaamiskertoja, videohaastattelu on hakijalle helppo ja vaivattomampi vaihtoehto ensitapaamiselle.