Joululahja työntekijälle – mikä on verollista ja mikä verotonta?

HR | 01.11.2022

Kirjoittaja Mika Pahlsten

Joulun lähestyessä monet työnantajat antavat jonkun lahjan työntekijöilleen. Kaikkien työntekijöitten työpöydälle ilmestyy ehkä jouluisesti koristeltu kortti, jossa on tieto, että kaikille työntekijöille on varattu joululahjaksi viiden kilon painoinen luomukinkku tai vegaaninen vaihtoehto.

Toivottavasti työnantaja on muistanut selvittää, kuinka verottaja työnantajan lahjoihin suhtautuu. Voiko työnantajan muistamisesta seurata se, että myös verottaja katsookin lahjan palkkaan rinnastettavaksi veronalaiseksi ansiotuloksi?

Tuloverolaki sääntelee myös työnantajan joululahjoja

Tuloverolain 69 §:n mukaan veronalaiseksi tuloksi ei katsota koko henkilökunnan työnantajalta saamaa tavanomaista ja kohtuullista merkkipäivälahjaa tai vähäistä muuta lahjaa, joka on saatu muuna kuin rahana tai siihen verrattavana suorituksena. Joululahjat kuuluvat joukkoon vähäinen muu lahja.

Joululahjoja ei siis katsota verotettavaksi, jos

  • lahja annetaan koko henkilökunnalle
  • lahja on vähäinen
  • lahjaa ei ole saatu rahana eikä rahaan verrattavana eikä helposti rahaksi muunnettavana
  • lahja on henkilökohtainen eli nimetylle työntekijälle annettu

Mitä tarkoittaa vähäinen joululahja

Vähäisellä tarkoitetaan pientä, vaatimatonta tai heikkoa. Verottaja on määritellyt sanalle euromääräisen arvon. Verottajan ohjeistuksen mukaan vähäisen muun lahjan arvo saa olla enintään 100 euroa . Summa on jo useiden vuosien ajan pysynyt samana

Ei rahaa eikä rahaksi verrattavaa

Joululahjaa ei saa verovapaasti antaa suoraan rahana eikä rahaan verrattavana lahjana. Rahaan verrattava lahja olisi esimerkiksi jonkun liikkeen lahjakortti, joka oikeuttaa saajan valitsemaan esinelahjan vapaasti. Riittävästi rajattu lahjakortti puolestaan voisi olla verovapaa.

Verottajan silmissä liian suuri valinnanvapaus merkitsee sitä, että lahja on verrattavissa palkkaan ja on siten verotettavaa tuloa. Koska verottaja ei ole tämän tarkemmin linjannut, että mikä on liian suurta valinnanvapautta, niin varmimmalla pohjalla ollaan, kun työnantaja valitsee lahjan.

Työsuhdejuridisista palveluistamme saat avun työsuhdeosaamista vaativiin tilanteisiin helposti ja joustavasti. Autamme niin työsuhdeasioiden kuntoon laittamisessa kuin arjen työsuhdekysymyksissäkin.

Tilaa Azetsin uutiskirje. Saat mm. uusimmat blogimme, tietoja lakimuutoksista, webinaarikutsuja ja asiantuntijoidemme kirjoittamat oppaat suoraan sähköpostiisi.

Kyllä. Haluan saada Azetsilta uutiskirjeen, tietoa palveluista, kutsuja tapahtumiin ja webinaareihin.

Hyväksyn tietosuojakäytännöt. Voin milloin tahansa muokata tilauksiani tai perua viestit.

post author

Kirjoittajasta Mika Pahlsten

Senior Legal Advisor, Azets