Perhevapaauudistus 2022 – mikä muuttuu

HR | 31.03.2022

Kirjoittaja Mika Pahlsten

Perhevapaauudistuksen tavoitteena on, että perhevapaat jakautuisivat tasaisemmin perheissä vanhempien kesken ja vahvistaa tasa-arvoa työelämässä. Uudistuksen myötä ansiosidonnaisten päivien määrä kasvaa ja niiden käyttämisestä tulee joustavampaa. Perheille tulee siten taloudellisesti kannattavammaksi, että toinenkin vanhempi käyttää ansiosidonnaisia vapaita (nimeltään vanhempainraha) sen sijaan, että äiti jäisi kotiin kotihoidontuella.

Uudistuksessa pyritään huomioimaan myös monimuotoiset perheet ja yrittäjyyden eri muodot. Esimerkiksi mahdollista olla töissä osa-aikaisesti ja perhevapaata voi käyttää myös useammassa jaksossa.

Jatkossa samaa sukupuolta olevat vanhemmat voivat jakaa vapaat tasaisesti keskenään sekä vapait voi myös jakaa saman talouden aikuiselle, joka ei ole huoltaja. Yksinhuoltajat saavat vapaat käyttöön kokonaisuudessaan.

Uusi malli tulee voimaan elokuussa 2022 ja koskee perheitä, joissa lapsen laskettu aika 4.9.2022 tai sen jälkeen. Jos kyseessä on lapsen adoptio, uusia perhevapaita voi pitää perheissä, joissa lapsi otetaan hoitoon aikaisintaan 31.7.2022.

Videon alta löydät muutoksen vaikutuksia perheisiin tiivistettynä ja blogissa Perhevapaa­uudistus 2022, vuosilomat ja omaishoitovapaa on lisää aiheesta erityisesti työnantajan kannalta.

Videolla Azetsin työsuhdejuristi Mika Pahlsten kertoo uudistuksesta tarkemmin mm. miten vapaa muodostuu ja jakautuu, vuosiloman kertymisestä sekä perhevapaakorvauksista.

Azetsin videotallenne | Perhevapaauudistus 2022 

Muutoksia perheen kannalta lyhyesti

  • Perheissä, joihin syntyy lapsi, käytössä olevien ansiosidonnaisten vapaiden määrä kasvaa 317:stä 360:een. 360 päivää on noin 14 kuukautta, kun viikossa lasketaan olevan 6 arkipäivää.
  • Adoptiovanhempien vanhempainvapaat pitenevät nykyisestä yhteensä 287 arkipäivästä 320 arkipäivään.
  • Molemmille vanhemmille on käytössä 160 vanhempainvapaapäivää.
  • Äidillä on käytettävissään 40 raskausrahapäivää, kun ennen tämä oli osa äitiysvapaata.
  • Äitiys- ja isyyspäivärahat poistuvat ja ne korvaa vanhempainpäiväraha.
  • Toiselle vanhemmalle tai muulle aikuiselle voi jakaa vanhempainvapaa kiintiöstään 0-63 päivää. Tämä tarkoittaa, että vanhempainvapaata ei voi kokonaisuudessaan siirtää toiselle aikuiselle. Synnyttäjä voi siis uudenkin mallin mukaan olla kotona 263 päivää ansiosidonnaisella, kuten vanhassa mallissa.
  • Töissä voi olla osa-aikaisesti enintään 5 tuntia päivässä ja hakea samalle ajalle vanhempainrahan osittaisena.
  • Yksinhuoltaja saa käyttöönsä kaikki 360 ansiosidonnaista päivää.
  • Monikkoperheiden vanhemmat saavat 320 päivärahapäivän lisäksi yhteensä 84 päivärahapäivää toista ja jokaista sitä useampaa lasta kohden.
  • Samaa sukupuolta olevat vanhemmat voivat jakaa vapaat tasaisesti keskenään.
  • Vapaata voi siirtää myös saman talouden aikuiselle, vaikka hän ei olisikaan lapsen huoltaja.
  • Lapsella voi jatkossakin olla enintään kaksi vanhempaa, jotka ovat oikeutettuja vanhempainrahaan. Omasta vanhempainrahapäiväkiintiöstään voi kuitenkin luovuttaa osan toiselle vanhemmalle, omalle puolisolle tai lapsen toisen vanhemman puolisolle apilaperheissä.
  • Perhevapaata voi käyttää jaksoissa siihen asti, kunnes lapsi täyttää 2 vuotta.

Jos sinulla on kysymyksiä perhevapaauudistuksen vaikutuksista, Azetsin työsuhdejuristit auttavat mielellään. Tutustu työsuhdejuridiikan palveluihimme tai ole Azetsiin suoraan yhteydessä puh. 010 756 4500 tai myynti@azets.com

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi. Saat tiedon mm. uusimmista blogeistamme, ajankohtaisista webinaareistamme ja asiantuntijoidemme kirjoittamista oppaista ensimmäisten joukossa.

Kyllä. Haluan saada Azetsilta uutiskirjeen, tietoa palveluista, kutsuja tapahtumiin ja webinaareihin.

Hyväksyn tietosuojakäytännöt. Voin milloin tahansa muokata tilauksiani tai perua viestit.

post author

Kirjoittajasta Mika Pahlsten

Senior Legal Advisor, Azets