Tie kansainväliseen kasvuun

Aamiaistilaisuus 28.5.2019 klo 09.00-11.00

 

Kiihdytä kasvusi! Tule kuulemaan, miten sen teet.

Tervetuloa mukaan kansainvälisen kasvun aamupäivään, jossa kerromme, kuinka saavutat kilpailuetua yrityksellesi kansainvälisten palveluidemme avulla. Kuulet myös, miten saat parempaa näkyvyyttä ja hallintaa kansainvälisiin toimintoihisi!

Terveiset Lontoosta tuo Simon GleesonBlick Rothenbergilta. Hän kertoo, miten Azets ja Blick Rothenberg auttavat kansainvälisen liiketoiminnan kehittämisessä tarjoamalla ainutlaatuisen ja tehokkaan yhdistelmän paikallista asiantuntijuutta, globaalia näkemystä ja innovatiivista teknologiaa.

Tilaisuudessa mukana myös Nordea. He esittelevät muun muassa uudenlaisen kaupankäynnin alustan we.traden. Se on Nordean ja kahdeksan muun eurooppalaisen pankin yhteistyön tuloksena syntyneen järjestelmä, jonka avulla niin pienet ja keskisuuret yritykset kuin suuryrityksetkin voivat käydä kauppaa nopeasti, helposti ja läpinäkyvästi.

Aamupäivän aikana asiantuntijamme ovat vastaamassa kysymyksiisi koskien kansainvälistymisen ensi askeleita, rahoitusta sekä miten saada parempaa kokonaisvaltaista hallintaa kansainväliseen toimintaan.

Ohjelma:

Klo 08.30 – 09.00 ilmoittautuminen ja aamiainen
Klo 09.00 – 11.00
  • Tervetuloa, Daniela Koli, Sales Director, Azets Insight Oy
  • Going global for growth: Seeing through some of the myths and misconceptions associated with international expansion. This session is an opportunity to gain insights into options available to you and best practices you can adopt, Simon Gleeson, Partner at Blick Rothenberg (esitys on englanninkielinen)
  • Nordea Startup & Growth -yksikön esittely & kansainvälisen kasvun rahoittaminen pankin näkökulmasta (InnovFin), Petteri Karlsson, rahoituspäällikkö, Nordea Startup & Growth
  • We.trade-järjestelmä kaupankäynnin alusta, Eila Raatikainen, Trade Finance Advisor Transaction Banking, Nordea Trade Finance
  • Yhteenveto ja verkostoituminen

Paikka:

Azetsin pääkonttori, Elielinaukio 5 B Helsinki

Tilaisuus on maksuton. Lämpimästi tervetuloa!

 

Ilmoittaudu mukaan tästä

Kyllä. Haluan saada Azetsilta uutiskirjeen, tietoa palveluista, kutsuja tapahtumiin ja webinaareihin.

Hyväksyn tietosuojakäytännöt. Voin milloin tahansa muokata tilauksiani tai perua viestit.

Tilaisuudessa mukana: 

Blick Rothenberg is a specialist outsourced accounting service supporting domestic companies expanding overseas as well as larger multinational organisations with subsidiaries throughout the world.

Nordea Startup & Growth on 30 asiantuntijan tiimi, joka on erikoistunut palvelemaan kasvuyrityksiä ja voimakasta kasvua tavoittelevia startup-yrityksiä koko Suomessa. Tavoitteena rakentavaa pitkäaikaisia asiakassuhteita, ja olla kumppanina tukemassa kasvua ja menestystä yrityksen koko elinkaaren ajan.

Blick Rothenberg logo
Nordea logo