Boliden Kevitsa Mining Oy

Referenssitarina
 

Koulutuksella työoikeustiedot ajan tasalle

Boliden Kevitsa Mining Oy ja Azets sopivat työsuhdeasioiden koulutuksen järjestämisestä Bolidenin tiloissa Lapin Sodankylässä toukokuussa 2017. Azetsin työsuhdelakimies Mika Pahlsten piti Bolidenin henkilöstöhallinnon edustajille 2-päiväisen koulutuksen toukokuun puolessa välissä, aikana jolloin Etelä-Suomessa kevät oli jo pitkällä mutta kohteessa Sodankylässä lunta vielä riitti.

Koulutus räätälöitiin asiakkaan toiveiden mukaisesti kattamaan työsuhteen elinkaaren rekrytoinneista aina työsuhteen päättymiseen saakka sisältäen toki kaikenlaista työoikeusasiaa näiden välistä. Kahden päivän aikana tutustuttiin kattavasti niin työsuhteen alkuvaiheen kommervenkkeihin kuten työsuhdemuotoihin, lainsäädäntöön, työehtosopimusten merkitykseen kuin myös työsuhteen haasteellisimpiinkin puoliin kuten epäasialliseen kohteluun ja työsuhteiden päättämiseen, joiden hallintaan työnantajan on syytä varautua vaikka juuri nyt ei näitä haasteita olisikaan.

Bolidenin HR-päällikkö Anna Sundquistin mukaan koulutuspäivät olivat antoisia ja varsinaisen koulutusmateriaalin lisäksi keskusteltiin paljon muustakin aihepiiriä sivuavista asioista.

Azetsin työsuhdelakimies Mika Pahlsten puolestaan kertoi, että kouluttajan roolissa hän arvostaa Bolidenin  paneutumista aiheeseen ja sitä, että käsiteltävien asioiden huolelliselle läpikäymiselle annettiin arvoa. Suuren vaikutuksen Mikaan teki myös keskellä Lapin erämaita olevan valtavan kaivoskokonaisuuden modernius ja tehokkuus.

Boliden Kevitsa Mining

 

 

Toimitusjohtaja: Alan Michael Delaney

Perustettu: 2010

Kotipaikka: Sodankylä

Yrityksen liikevaihtoluokka:  100–200 milj. euroa

Toimipaikan henkilöstöluokka: 250–499 henkilöä

Toimialat: Malmeja ja teollisuusmineraaleja (päätoimiala)

Tutustu työsuhdejuridisiin palveluihin tarkemmin

Lue lisää

Mika Pahlsten

Mika Pahlsten
Legal Advisor
puh. 050 325 7275
mika.pahlsten@azets.com

 Kiinnostuitko? Ota yhteyttä.

Ota yhteyttä

Myynnin puh. 010 756 4500

Sähköpostiosoitteemme ovat muotoa etunimi.sukunimi@azets.com

Haluatko kuulla lisää palveluistamme? Täytä lomake ja olemme sinuun yhteydessä.

Kyllä. Haluan saada Azetsilta uutiskirjeen, tietoa palveluista, kutsuja tapahtumiin ja webinaareihin.

Hyväksyn tietosuojakäytännöt. Voin milloin tahansa muokata tilauksiani tai perua viestit.