Vuorovaikutus, hohhoijaa

HR | 06/10/2017

Kirjoittaja Leena Rautiainen

 

Vuorovaikutus, miten tylsä sana. Vuorovaikutus, miten keskeinen elementti ja ihan välttämätön taito kaikessa yhteistyössä!

Kesän aikana sain käydä varsinaista tehokurssia työyhteisötaidoista, kun kävin valmentamassa maanlaajuisen konepajayrityksen yli 400 työntekijää. Kuudessatoista tapaamisessa käsittelimme arvojen mukaista toimintaa työpaikalla, rakentavaa vuorovaikutusta ja oman työn kehittämistä.

Tehokurssiksi tapaamiset muotoutuivat jo siitäkin syystä, että oma työni ja työpaikkani on niin erilainen kuin näiden miesten ja naisten työympäristö. Heillä tyypilliset työtehtävät tarkoittavat esimerkiksi hitsaamista, laminointia tai laitteiden kokoonpanoa. Työ on hyvin konkreettista, eikä siihen sovi liiallinen käsitteillä koreilu eivätkä muutkaan akateemiset viisastelut.

Erityiset haasteet koin siinä valmennusryhmässä, jossa vain pieni vähemmistö osallistujista osasi suomea tai ruotsia, eikä englannistakaan ollut tällä kertaa mitään hyötyä. Läsnäolon, kehonkielen ja äänensävyjen merkitys kävi varsin ilmeiseksi. Tulkiksi ryhtyneelle Lukasille ymmärsin lausua erityiskiitokset.

Hyvät huomenet huomataan

Tehtaan kundit ja mimmit opettivat minua ja kollegaani vuorovaikutuksen ratkaisevasta merkityksestä. Tapasimme nimittäin aluksi kysyä osallistujiltamme, mitä väliä vuorovaikutuksella ylipäätään on heidän työssään. Ja vaikka vastaan tuli niitäkin, jotka mieluiten viettivät koko päivän pahemmin turinoimatta, hitsausmaski naamalla ja paksut luurit korvilla, kuulimme myös lukemattomia tarinoita siitä, miten työkaverin tervehdys aamulla pelastaa päivän. Tai miten tärkeää on viestiä keskeneräisistä töistä seuraavaan vuoroon saapuville kollegoille. Havaituista virheistä ja puuttuvista osista puhumattakaan.

Paha olo siitä kun ei saa sanottua

Pyysimme osallistujia myös pohtimaan kohdallaan, minkä vuorovaikutustaidon he kokivat erityisen haastavaksi. Liittyisikö se esimerkiksi oman virheen myöntämiseen tai eri mieltä olemiseen? Kyllä, näitäkin mainittiin. Huomattavasti useammin kuulimme kuitenkin kerrottavan, miten oman pahan olon ilmaiseminen tuottaa vaikeuksia. Yksi osallistuja sanoitti asiaa oivaltavasti näin: ”Paha olo tulee siitä, kun ei saa sanottua jotain mikä toisen käytöksessä harmittaa… eikä kuitenkaan halua loukata toista.” Tästä heräsi väkisinkin kysymys: voisiko sen palautteen silti antaa, toista loukkaamatta, niin kaikkien pahalta ololta vältyttäisiin? Korjaava palaute kun kuuluu kohdistaa tekemiseen eikä ihmiseen, asiallisesti ja henkilöä arvostaen.

Hiiteen suomalaisuusmyytit!

Oma lukunsa on sitten palautteen antaminen ja vastaanottaminen. Muistaakseni jokaisessa ryhmässä joku tapasi vaikeroida, miten kiusallista on ottaa vastaan myönteistä palautetta. Yllättävän monien mielestä kehut ja onnistumisten hehkutus eivät kuulemma sovi suomalaiseen työkulttuuriin. Juuri suomalaisuudella tätä asiaa perusteltiinkin kerta toisensa jälkeen, ikään kuin ”suomalaisuus” estäisi ihmisiä kannustamasta toisiaan hyviin työsuorituksiin ja hyvään käytökseen. Suomalaiset palautemyytit vaikuttavat edelleen kapeuttavan näkemyksiämme – mielestäni aivan turhaan. Positiivisesta psykologiasta nimittäin tiedämme, miten myönteisyys ja kannustaminen todistetusti hyödyttävät ihmisiä ja yhteisöjä.

Eikä kukaan tapaamistamme työn sankareista kysyttäessä kertonut saavansa liikaa myönteistä palautetta.

Kirjoittajasta Leena Rautiainen