Vapauta aikaansaamisen positiivinen voima

Johtaminen | 09/11/2015

Kirjoittaja Azets Finland

 

Meillä on luontaisesti vahva halu saada valmiiksi ja nähdä asioiden etenevän. Se innostaa ja auttaa tuntemaan oman työnsä mielekkääksi. Sen haluaa kokea uudelleen ja uudelleen.

Silti yhä useammassa työssä tuon kokemuksen saaminen näyttää käyneen vaikeammaksi. Työ pirstaloituu pienempiin osiin ja oman tekemisen osuutta kokonaisuudessa on vaikea nähdä. Teollisuustyöntekijä kokoaa vain moottoreita mutta ei tiedä minne moottori valmistuttuaan menee ja mitä asiakas sillä mahtaa tehdä. Lääkäri syventyy omaan erityisalaansa ja potilas odottaa, että joku hoitaisi häntä kokonaisena ihmisenä.

Samaan aikaan toimintaympäristön olosuhteet kaikilla aloilla muuttuvat kiihtyvällä tahdilla. Muutosten keskellä tututkin asiat tuntuvat vievän enemmän energiaa kuin ennen. Kiireen tunne lisääntyy ja on yhä vaikeampi nähdä mitä on lopulta tehnyt ja mikä on oman työn merkitys.

Moni hakeekin aikaansaamisen kokemuksia vapaa-ajan kautta. Sairaanhoitaja iloitsee saadessaan kiireisen päivän pakettiin ja nauttii siitä vapaudesta, ettei edes voi ottaa töitä kotiin. Asiantuntijatiimin esimies puolestaan etsii työn vastapainoksi harrastuksen, jossa voi heti nähdä omien kättensä jäljen.

Voisiko aikaansaamisen kokemusta työssä vahvistaa johtamisella?

Uuden aloittaminen kaikissa muodoissaan saa työpaikoilla usein paljon huomiota. Tuntuu tietysti dynaamisemmalta ja tähän aikaan paremmin sopivalta katsoa enemmän eteen kuin taakse. Aikaansaamisen näkökulmasta tärkeämpää on kuitenkin se mitä olemme saaneet valmiiksi kuin se mitä uutta olemme aloittaneet. Parempi valita huolella se mihin ryhtyy ja viedä maaliin jämäkästi ne mihin tarttui. Turha yrittää muuttaa koko maailmaa kerralla, vaikka johtamiseen helposti sellainen odotus kohdistuukin. Sehän on kuin yrittäisi aurata talvella koko pihan kerralla ja sitten jää traktorinsa kanssa sutimaan paikalleen, kun puhti ei riitä. Parempi on aurata terävästi muutama kulkuväylä puhtaaksi ensin. Läpimurtoja saadaan näin tärkeisiin paikkoihin ja jotain tulee jo valmiiksi.

Sisäisten kehitysprojektien kanssa se oikein konkretisoituu. Olemme varmaan kaikki pohtineet joskus, että voisiko niitä kehitysprojekteja olla vähemmän ja jatkuvaa mutkatonta uuden kokeilua enemmän. Parhaat ideat saisivat jalostua sitten projekteiksi. Kehitysprojekteja voisi myös lopettaa nykyistä rohkeammin kesken. Jos ei toimi niin ei kannata jatkaa, vaikka miten olisi aiemmin päätetty toteuttaa. Sen kuuluisan sisun voi kohdentaa eikä yrittää puskea kaikkea jääräpäisesti loppuun. Harkittu luopuminen on viisautta ja terve laiskuus on tehokkuutta.

Asiakasymmärrystä ja sitä tukevaa sisäistä yhteistyötä pusketaan projekteina juuri nyt monessa organisaatiossa kaikilla toimialoilla. Kilpailijoista erottuva positiivinen asiakaskokemus vaatii kaikkien yhteistä panosta roolista riippumatta. Tämä tarjoaa esimiehille samalla luontevan mahdollisuuden vahvistaa henkilöstön yhteistä aikaansaamisen kokemusta. Tarkastellaan työmme lopputuloksia asiakkaiden näkökulmasta. Mitä olemme yhdessä tehneet ja miten se on vaikuttanut asiakkaidemme elämään ja liiketoimintaan? Ulkoa sisälle katsomalla voi usein nähdä oman organisaation aikaansaamiset kirkkaammin kuin tuijottamalla oman organisaation sisällä toisiaan.

Asiakaskokemuksen toisella puolella luuraa työntekijäkokemus. Esimiestyö puolestaan on suurin yksittäinen työtekijäkokemukseen vaikuttava tekijä. Niinpä on luonnollista, että se mitä esimies arvostaa vaikuttaa ratkaisevasti myös ihmisten aikaansaamisen kokemukseen. Hyvä esimies huomioi hienot onnistumiset ja puuttuu alisuoriutumiseen. Tätäkin tärkeämpää on arvostaa ja antaa jatkuvaa palautetta odotusten mukaisesta suorituksesta. Siitä hyvästä ja sujuvasta yhteisestä arjesta. Hyvin menee! Jatketaan samalla tavalla! Se vahvistaa yhteistä kokemusta, että menemme koko ajan oikeaan suuntaan ja saamme yhdessä aikaiseksi.

Aikaansaamisen kokemusta vahvistavan johtamisen huomio on siinä mitä saamme valmiiksi. Valmiiksi saamiseen ei koskaan kyllästy ja siitä saa positiivista energiaa tarttua uuteen.

Mitä sinä sait tänään valmiiksi?

Kirjoittaja on Pregon toimitusjohtaja ja partner

Kalle Lappalainen

Kirjoittajasta Azets Finland

Azets on talous-, palkka-, HR- ja neuvonantopalveluja sekä niitä tukevia teknologiaratkaisuja tarjoava yritys, joka palvelee asiakkaita henkilökohtaisesti niin digitaalisesti kuin paikallisesti.