Covid potkaisi liikkeelle muutoksia, jotka odottivat toteutumistaan

Johtaminen | 10/12/2020

Kirjoittaja Jaana Komulainen

 

Mitä tapahtui kymmenen ensimmäisen covid-kuukauden aikana? Työn tekemisen ja työn tehojen mittaamisen vanhat kaavat romuttuivat. Kulutuskysyntä muuntui ja tuhosi joitain toimialoja ja buustasi toisia. Yritykset, jotka vielä pärjäsivät vakiintuneessa taloustilanteessa, huomasivat mikroskooppisen viruksen pyyhkäisseen ansaintansa näkymättömiin.

Vai onko sittenkin niin, että covid vain vauhditti väistämätöntä: ansaintamallien uudistamista, digitaalisten ja virtuaalisten palveluiden käyttöönottoa, alustataloutta, etätyötä ja kysynnän muutosta kohti digitaalisempaa, ekologisempaa ja eettisempää kulutusta.

Kuka kasvoi ensimmäisenä?

Lemmikkieläinbisnes, henkivakuutukset, teleoperaattorit, ruokakauppa, kodin sisustaminen ja remontointi kasvoivat covidin aikana. Loogista, eikö totta? Kun viettää 24/7 kotona, huomaa pian kotiin liittyviä tarpeita. Radikaali muutos suosi ensimmäisenä niitä, jotka olivat ”sopivasti paikalla” ja jotka pystyivät ketterästi sopeutumaan tilanteeseen mm. hyvin johdettujen toimitusketjujensa, kumppaniverkostojensa ja digitaalisen kyvykkyytensä ansiosta.

Mutta mistä loput yritykset löytävät uuden kasvun polun?

Lue kasvun vauhdittajat -palvelustamme

Kannattava kasvu post-covid-maailmassa

Työ ja johtaminen tehdään nyt eri tavoin kuin ennen. Fyysisen etäisyyden kasvaessa organisaation olemassaolon merkitys ja työn tekemisen motivaatio ovat entistä tärkeämpiä. Johtamisesta on tullut palvelutehtävä.

Kysyntä on siirtynyt pitkälti virtuaalimaailmaan, ja rajoitusten poistuttua voi olla, että suuri osa siitä ei siirry enää fyysisiin kanaviin.

Digitaalisissa palveluissa asiakkaan on entistä helpompaa vaihtaa palveluntarjoajaa, joten oman kilpailukyvyn ylläpitäminen edellyttää jatkuvaa oppimista ja kehittämistä. Nopeus ja ketteryys ovat valttia.

  1. Uudet prosessit vaativat uutta johtamista

Mennyt vuosi todisti, että suuri osa asiantuntijatyöstä voidaan muuntaa aika- ja paikkariippumattomiksi. Nyt pitää päivittää myös etäjohtamisen prosessit uuden työtavan mukaisiksi. Vaarana on, että asiantuntijat etääntyvät työyhteisöstään, osaamisen kehittäminen jää tekemättä ja sosiaaliset suhteet heikentyvät, mikä johtaa lopulta työtehon ja motivaation heikkenemiseen.

  1. Kysynnän muutos johtaa ansaintamallin muutokseen

Covidin aiheuttamaa shokkia on kuvattu yhtä suureksi kuin toisen maailmansodan vaikutuksia taloudelle. Suurimmat häviäjät olivat ravintola-, matkailu- ja viihdepalvelut, joita on vaikea siirtää digitaalisiksi. Silti uudet ansaintamallit kasvoivat; ruuan kotiinkuljetuspalvelut kuten Wolt, suoratoistopalvelut kuten Netflix ja uutena tulokkaana maksulliset virtuaalimatkailupalvelut, esimerkiksi EcoConscious Japan ja Saimaa Life. Nyt on hyvä hetki pohtia, onko oman yrityksen ansaintamalli digitalisaation, etätyön, etäostamisen ja etäkokemuksen kestävä.

  1. Ei ne suuret tulot vaan pienet menot

Post-covid-taloudessa kassavirran hallinta on entistä tärkeämpää. Kun kysyntä heittelee tai on epävarmaa, ainoa keino tasapainottaa taloutta on terästää kulujen hallintaa. Sopimusehtojen uudeksi neuvottelu, työprosessien uudistaminen ja tehostaminen, taseen aktivointi ja varaston kriittinen tarkastelu ovat päällimmäisiä keinoja talouden tasapainottamiseen ennen kasvuvaiheeseen siirtymistä.

Mistä kasvun suunnittelu kannattaa aloittaa?

PK-yritysten johtajien ja omistajien kannattaa tarkastella ensimmäiseksi nykyistä tuotannon kulurakennettaan. Heti perään täytyy selvittää myynnin rakenne ja asiakkaiden kysyntä. Kolmanneksi vertailla omia lukuja ja näkymiä toimialan kilpailijoihin ja korvaavia ratkaisuja tarjoaviin kilpailijoihin. Näistä perusperiaatteista lähtee rakentumaan post-covid-strategia vuosille 2021-2023.

Kasvua vuodelle 2021 toivottaen, Azets Kasvun Vauhdittajat. 

 

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi. Saat tiedon mm. uusimmista blogeistamme, ajankohtaisista webinaareistamme ja asiantuntijoidemme kirjoittamista oppaista ensimmäisten joukossa.

Kyllä. Haluan saada Azetsilta uutiskirjeen, tietoa palveluista, kutsuja tapahtumiin ja webinaareihin.

Hyväksyn tietosuojakäytännöt. Voin milloin tahansa muokata tilauksiani tai perua viestit.

Kirjoittajasta Jaana Komulainen

Senior Advisor, Azets. Jaanalla on yli 20 vuoden kokemus palveluiden konseptoinnista, asiakastutkimuksesta sekä strategian rakentamisesta ja käytäntöön viennistä palvelumuotoilun keinoin. Liiketoiminnan kehittäminen, brändäys ja palvelumuotoilu.